5.11.09

Yksi ylimääräinen

Olin aiemmin käynyt läpi Eroksen hampaat. Minusta ne näyttivät normaaleilta. Asiantuntijan avustuksella ilmeni kuitenkin, että oikean yläkulmurin takana oleva pienen pieni hammas on pojalla kahteen kertaan.

2 kommenttia:

snautserityttö 17v kirjoitti...

Olen seurannut blogianne kiinnostuneena ja oppia ottaen, mutta nyt alan hämmentyä kun uusia postauksia ei ole näkynyt... Tietenkin voi välillä olla kiireisempää muulla elämän saralla, mutta täällä ainakin jo odotellaan :)

vma kirjoitti...

Kiitos palautteesta, ja sori että vastaus tulee näin viiveellä.

Talvi on koulutuksellisesti hiljaista aikaa. Eros on nyt jo jonkin aikaa ollut erittäin ympäristövarma, ja haluaisinkin pimeydestä huolimatta tallentaa sitä vähän videolle. Eros hallitsee nimittäin sen verran hyvin arvostamani luoksetulon, missä vihjeenä toimii lähestyvä ihminen. Minun ei tarvitse välttämättä kutsua koiraa; se tulee luokseni jokatapauksessa, kun tarvis on.

Lähipäivinä toivon, että pääsen aloittamaan Eroksen talven vetoharjoittelut. Kestävyystreenejä teemmekin sitten kevääseen saakka mahdollisimman paljon. Siitä enemmän, kunhan pääsemme aloittamaan.

Ja ensi vuoden alussa alamme hyvissä ajoin harjoitella BH-koetta varten (plus yksi koulutusprojekti mistä en vielä halua sen tarkemmin kertoa).

Eli kyllä juttua tulee vielä riittämään, vaikka toistaiseksi hiljaista onkin.