29.12.08

Osoittaminen ja paikalla olo

Olen aiemmin muistaakseni maininnut, että aloitan varsin varhain pennun kanssa osoittamisen koulutuksen. Kuten vanhemman koiranikin kohdalla Eroksen kanssa ensi kosketus asiassa tapahtuu tyypillisesti koirien laverin yhteydessä. Kun Eros on oppinut tarjoamaan laverille menoa, yhdistän toimintaan pian osoittamisen. Kun koirat ovat laverilla, näytän käsimerkin, mikä myöhemmin saa merkityksen pysyä paikoillaan. Kun Eros on laverilla, osoitan sitä siirtymään alas laverilta.

Vähän myöhemmin toimin vastaavalla tavalla sisätiloissa kynnyksillä. Jos esimekriksi Eros tulee huomaamattani perässäni vessaan, saatan osoittaa sen siirtymään eteisen puolelle: osoitan Erosta ja osoitan eteistä, mihin Eroksen tulee siirtyä. Kun Eros on kannaltani kynnyksen paremmalla puolella, keskityn vain tarkkailemaan, ettei rajan ylitystä tapahdu. Vastaava toistuu tyypillisesti olohuoneen ja keittion rajakohdassa ja parvekkeen ovella. Minä uskon, että nämä osaltaan valmentavat koiraa siihen, että kuukausia myöhemmin, voin sen jättää mihin tahansa, kytkemättä, odottamaan kunnes palaan.

Pitemmälle ehdittäessä, Eroksen tapauksessa puolen vuoden iän jälkeen, vaikeutan tehtävää. Esimerkiksi kun annan ruokaa koirille kupista, tulen keittiöstä kuppien kanssa olohuoneeseen, osoitan toista koirista ja sanon sen nimen, joka hyppää heti alas laverilta. Annan sille kupin ja osoitan heti sen jälkeen vielä toista ja sanon nimen, joka myös saa ruokakuppinsa. Jos virhe tapahtuu, minun tarvitsee vain keskeyttää toimintani ja odottaa. Koirat tai virheen tehnyt pomppaan heti takaisin laverille (koska siitä oppimisessa lähdettiin liikkeelle), ja tarjoan mahdollisuuden uuteen yritykseen.

Ulkona saatan osoittaa kiviä, puistonpenkkiä tai muuta pallia tai koroketta. Siitä muodostuu vähitellen tärkeä tekijä treenien (taitojen koulutus) läpiviennissä, jolloin koulutan kahta koiraa saman treenin aikana. Kun koirien vaihdon hetki tulee ja lähestyn lepovuorossa ollut yhdessä toisen kanssa, palkitsen lepovuorossa olleen, osoitan sitä ja osoitan heti perään maata. Alkuvaiheessa osoitan vastaavasti lepovuoroon siirtyvää ja sen jälkeen paikkaa, mihin koiran tulee siirtyä. Myöhemmin kaikki tapahtuu automaattisesti lepovuoroon menevän osalta. Kun tämä kuvio on opittu, se on helppo siirtää esimerkiksi jollekin kentälle, missä jätän toisen odottamaan makuulle, toisen lähtiessä mukaani. Tällainen rutiini kehittää monia hyviä ominaisuuksia. Sen sijaan, että koira riekkuisi hihnan päässä tai autossa, se odottaa tyynenä ja tarkkaavaisena vuoroaan, mikä palkitaan tyypillisesti 3-5 minuutin kuluttua.

Kun tulen koirien kanssa sisälle, teen ulko-oven avaimella tavallisesti avausliikkeen, poistan avaimen lukkopesästä ja odotan Eroksen valintaa. Eroksen istahtaessa avaan oven. Osoitan tavallisesti taempana olevaa Marskia, sanon sen nimen ja osoitan sisälle. Marski siirtyy ja teen saman Eroksen kanssa. Alussa sattui tietysti niinkin, että Eros teki virheen osoittaessani Marskia. Se johti oven sulkeutumiseen.

> Osoittamiseen liittyviä kirjoituksia
> Paikallaoloon liittyviä kirjoituksia

Vera Reeves: Barking Up The Right Tree

Sain tänään postissa amerikkalaisen suursnautserikouluttaja Vera Reevesin kirjan Barking Up The Right Tree. Kirjassa on lähes 300 sivua luettavaa. Palaan asiaan.

Vera Reeves on syntyperältään saksalainen, nykyisin Kaliforniassa asuva ammattikouluttaja. Tänä vuonna (2008) hän sijoittui koirallaan Hexer v. Elberfeld 6:ksi ISPU MM-kisoissa.

23.12.08

Sukusiitosaste

Eroksen sukusiitosasteeksi on laskettu 5,73% kahdeksalla polvella. Yhteiset koirat emän ja isän puolella 4. polvessa ovat Ali v Hilbort, Basto v Giebiko ja Fränzi v Teufelshof.

> Muita sukusiitosaiheisia kirjoituksia

18.12.08

Päivän korkeus

Eros lähestyy hyvää vauhtia Marskia, joka vielä on korkeampi. Säkäkorkeus Eroksella tänään 65,5 cm.

17.12.08

Tuuletusta

Olin eilen palaamassa koirien kanssa pitemmältä lenkintä. Kävelimme pimeää, hitaasti nousevaa tietä pitkin, mitä sankat kuusikot ympäröivät molemmin puolin. Koirat olivat minua noin 10 m edellä.

Yhtäkkiä Eros tuli luokseni. Aavistelin syytä ja katsoin tietä eteenpäin. Vaivoin havaitsin, että 20 m edellämme lähestyi mies. Palkitsin Eroksen ja ohitimme miehen.

Kovasti on työtä asian hyväksi tehty ja nyt alkaa tässä suhteessa olla voiton puolella. Eros on reagoinut näin noin kuukauden päivät, mutta eilisiltainen oli äärimmäinen testi. Minä en antanut mitään vihjettä luoksetuloon, lähestyvä mies teki sen. En edes ollut tietoinen miehestä, ennenkuin Eros tuli luokseni.
> Luoksetulo/ympäristökoulutus

5.12.08

Koira vs. susi

Sain jokin aika sitten lainaksi suomalaisin voimin kasatun kirjan suursnautserista. Kirja on kokonaisuutena varmasti ihan hyödyllinen hankinta uudelle suursnautserin omistajalle. Muutamat koulutukseen liittyvät, sitkeässä elävät käsitykset koirien ja susien rinnastamisesta kuitenkin harmittivat, koska ne pitävät vanhoja myyttejä elossa.

Aivan koulutusta käsittelevän osan alussa todetaan:

"...ei saa unohtaa, että ne [koirat] ovat alkujaan villieläimiä, jotka saavat perimässään selvitymiskeinot susilaumassa, ei ihmisperheessä elämistä varten."

Koira on nimenomaan sopeutunut selviytymään ihmisen luomassa kulttuuriympäristössä, mistä se on lajina riippuvainen.

Ja vähän myöhemmin kirjoitetaan:

"Susilaumassa suurimmat eloonjäämisen mahdollisuudet ovat laumahierarkian yläpäässä olevilla yksilöillä, joten halu kiivetä ylöspäin on tavallaan yksi eloonjäämisen edellytyksistä."

Luonnonvarainen susilauma on David Mechin mukaan perhe, mikä koostuu isästä, emästä ja niiden jälkeläisistä. Jälkeläiset suhtautuvat vanhempiinsa, kuten minkä tahansa lajin jälkeläiset, jotka ovat vanhemmistaan riippuvaisia. Susien laumadynamiikkaa ei ylipäätänsä pitäisi sekoittaa koiran ja ihmisen yhteiseloon.

Kirjan tekijöiden olisi kannattanut tehdä asiassa enemmän pohjatyötä, eikä toistaa vanhoja myyttejä.

> L. David Mech. Alpha Status, Dominance, and Division of Labor in Wolf Packs
> Wendy van Kerkhove. A Fresh Look at the Wolf-Pack Theory of Companion-Animal Dog Social Behavior

18.11.08

Valintoja

Sen piti olla aamun tavallinen pissalenkki. Takaisin tullessamme, Eros ja minä, ja valmistautuessani ylittämään tietä nainen kulki ohi toisella puolella. Eros alkoi haukkua. Koska autoja ei näkynyt, annoin sille mahdollisuuden valintaan. Pidin 1,5 metrisestä hihnasta kiinni, mutta en rajoittanut Eroksen liikkumista mitenkään, ellei se sitten olisi sattunut astumaan tien puolelle. Se oli jo oppinut tien reunakiveen liittyen, että tielle ei ennen merkkiäni (astun tielle, Eros ei reagoi jalan heilahtamiseen) astuta, ja niin se tasapainoili reunalla astumatta tielle.

Asettauduin Erokseen nähden hieman takaviistoon, ja jäin odottamaan sen valintaa. Meni hetki ja haukku lakkasi, ja sain sen mitä olin odottanut. Eroksen pää kääntyi minua kohti; astuin Eroksen liikkeen suuuntaan. Eroksen "lähtiessä mukaani" käännyin ympäri, ja olimme samassa tilanteessa, mistä kaikki alkoi. Odotin Eroksen reaktiota. Eroksen pää kääntyi nyt nopeammin minua kohti. Se "komensi" minut ylittämään tien, kuten tykkään ajatella. Tai toisin ilmaistuna: Eros teki valinnan, mihin reagoin. (Eros tekee myös valintoja, mihin en reagoi, ja sillä on Erokselle merkitystä.)

Ylitimme tien ja samalla pihaan ajaneesta autosta nousi mies, jota Eros olisi tietysti halunnut morjestaa. Sama, mikä hetkeä aikaisemmin oli tapahtunut, toistui taas. Tällä kertaa Eros eteni hihnan ulottuman ulkopuolelle ja hihnan pää tipahti kädestäni asvaltille. Eros reagoi, kuten oli oppinut sadoissa eri tilanteissa aiemmin. Se pysähtyi välittömästi, kääntyi minua kohti, mihin minä reagoin astumalla liikkeen suuntaan (pois päin vieraasta). Eroksen ollessa riittävän lähellä poimin hihnan ja otimme tilanteen uudestaan. Eroksen koko kroppa kiemurteli paikoillaan, se ynisi ja katseli vierasta, mutta piti huolen, että hihna ei tipahtanut kädestäni.

Vielä kolmannen kerran saatoin käydä läpi saman naapurin tullessa ulos ja postinjakajan kävellessä ohitsemme. Sijoittauduin joka kerta Eroksen taakse tai takaviistoon, jotta sain aikaiseksi selkeän itseeni kohdistuvan reaktion.

Noihin episodeihin liittyy minusta koulutuksen keskeisimmät asiat, ja niiden harjoittelu yhä uudestaan ja uudestaan. Koira on tilanteessa, missä se tekee valinnan. Valinnalla on tietyt seuraukset: yleensä kouluttajan valinta, mitä seuraa koiran valinta. Ja niin edelleen.

Kontrolloidussa koulutustilanteessa kouluttaja voi vaikuttaa koiran valintojen määrään. Koiralla ei silloin ole ihannetapauksessa kuin yksi vaihtoehto, tai sitten olla toimimatta. Arjen nopeasti vaihtuvissa tilanteissa haaste on paljon suurempi, mutta se haaste kouluttajan kannattaa ottaa vastaan.

16.11.08

Emällä menee hyvin

Eroksen emä, Zora v. Lindelbrunn, on suorittanut VPG2:n, ja aivan yhtä vakuuttavasti kuin ykkösenkin. Takana kaksi kisaa, tulokset: VPG1(100-99-98), VPG2(100-98-99)

Körbericht: mittelgroß, einwandfreies Wesen, ausgeglichen und selbstsicher, ideale Anlagen, schnell, zügig, spurtschnell und wendig, geht sehr drangvoll in den Helfer, setzt harte und volle Griffe, beim Bedrängen und Stockeinsatz Griff ohne Beanstandung.

Zora v. Lindelbrunnin tietoja

14.11.08

Hyviä uutisia

Eroksen tullessa 8-viikkoisena ainoa asia, mistä alkuvaiheessa ajattelin, että voisi olla parempikin, oli turkki. Se tuntui kovin pehmeältä.

Onneksi kyse oli pennun lämmikkeeksi tarkoitetusta runsasvillaisesta pentuturkista. Noin 5 kuukauden ikäisenä pentukarva alkoi vähitellen voimakkaammin irrota, kunnes 6 kuukauden iässä suurin osa siitä oli hävinnyt. Tilalla oli kauttaaltaan karkea, erinomainen karvoitus.

Olin tosin osannut varautua siihen, että ei se lopulta niin pehmeäksi taida jäädä. Sain nimittäin rodun kasvattajalta alkuvaiheessa vinkin, että hännän karvoitus ennustaisi aika hyvin lopullista turkin laatua, ja se oli Eroksella jo silloin karkeaa.

Asennonvaihto

Kävin Eroksen videomateriaalia läpi. Alla näkyvässä videossa on pieni pätkä Eroksen aivan alkuvaiheen asennonvaihtojen erottelukoulutusta. Hyvää siinä on minusta erottelun hyvin nopea aikaansaaminen ja vähäiset virheet. Eroksen ääntelyt kertovat, että "rassaan" oppimista sen verran, että siinä kohtaa täytyy olla tarkkana; vahvisteita täytyy tulla nopeammassa temmossa.

Aluksi kertaan hieman vanhaa ja houkuttelen Eroksen istumaan ja makaamaan.

Mikä ei näy videolla Eroksen jo tarjotessa jompaa kumpaa asentoa, naksu kuului valitusta asennosta ja palkitseminen asennonvaihdosta. Jos Eros esimerkiksi kävi makaamaan, naksautin oikeasta asennosta ja annoin makupalan siten, että Eroksen oli noustava istumaan. Eros oli sitä ennen jo oppinut, että kirsun korkeudella olevan suljetun nyrkin sai avattua istuutumalla. Vastaavasti Eroksen tarjotessa istumista: naks istuutumisen tapahtuessa ja makupalan tarjoaminen lattian rajasta (Eros oli aikaisemmin oppinut, että lattian pinnassa olevan nyrkin saa avattua käymällä makuulle).

Pian palkitsemisen ja makupalan annon voi siirtää tapahtuvaksi samasta tai lähes samasta pisteestä, kuten videolla tapahtuu, Eroksen tarjotessa jompaa kumpaa asentoa.

Seuraavaksi onkin helppo siirtyä toimintojen nimeämiseen.

7.11.08

Sivulletulo

Eroksen kanssa näytän saavan aikaiseksi ensimmäistä kertaa sivulletulon, mikä tapahtuu "matalana", ilman että koira kääntymisessä pomppaa pään korkeudelle. Minulle ei koskaan aiempien koirien kanssa selvinnyt, mikä toiminnassani toimi pomppaamiselle vahvisteena, mutta jotakin siinä sellaista täytyi olla.

Keskityn ensin vahvistamaan pennun seuraamista. Seuraavana vaiheena muutan palkitsemisen jälkeistä pennun lähestymiskulmaa, ja lopulta pennun täytyy kääntyä täydet 180 astetta päästäkseen seuraamisasentoon. Alkuvaiheessa pienikin pennun takaosan oikeaan suuntaan kääntyminen saa aikaiseksi etenemiseni. Lopulta liikkeelle lähtöni supistuu yhteen askeleeseen ja sitten sekin jää pois. Aiemmin erikseen opetettu "makupala nyrkissä" merkkaa oikean asennon ja saa aikaiseksi istumisen.


(1)Hölkkään ja Eros lähtee mukaan. (2)Pysähdyn, mikä saa aikaiseksi Eroksen sivulle hakeutumisen. (3)Eroksen takaosan kiertoliikkeen vielä ollessa meneillään merkkaan toiminnan liikkeelle lähdölläni, mikä "oikaisee" koiran minun suhteeni, ja annan makupalan

27.10.08

Paikallaolo

Tänään sain sen vihdoin alulle, Eroksen paikallaolon systemaattisen koulutuksen. Jos on kuivaa - vaikka ei sillä näytä Erokselle niin merkitystä olevan - etenen sopivasti ennen kuin on liian kylmää harjoittelun kannalta, mukavuuden haluinen kun olen.

Eroksen ei tarvinnut aloittaa nollasta. Aivan alkupäivistä lähtien se oli oppinut sietämään palkkiona käytetyllä makupalalla toiminnan aikana aiheutettuja häiriöitä. Nyt vain etenisimme PALJON pidemmälle.

Pääsin nopeasti etenemään oman liikkeeni käyttöön: askel tai pari taakse, oikealle, vasemmalle, hitaasti, yhä äkkinäisemmin.

Virheiden sattuessa Eroksesta näki, että se ei vielä ymmärtänyt paikallamakuun ja vahvisteen syy-yhteyttä, siten kuin se muutaman viikon sisällä tulisi sen sisäistämään. Virheen sattuessa Eros ei käyhyt heti uudestaan makuulle; palannut siihen toiminnan osaan, mikä oli hetkeä aikaisemmin taannut vahvisteiden virran. Se tapahtui viiveellä, ei heti toimintani lakattua, mikä tapahtui jos Eros teki virheen.

Tein viisi kymmenen yrityksen jaksoa. Eros tarjosi maahanmenoa, minkä seurauksena minä esittelin makupalan. Jos Eros sieti häiriön, annoin makupalan. Tätä jatkunee kevääseen tai kesään saakka: yhä uusien heikkouksien etsimistä. Siihen mennessä olen käynyt läpi ruokaan, palloihin, omaan liikkeeseeni, vieraisiin ihmisiin ja koiriin, jne. liittyvät häiriöt ja kaikkien niiden yhdistelmät.

Päivän korkeus

Eroksen korkeus tänään 61 cm.

24.10.08

Siihen en koskaan totu!

Eilen Eros pisteli suositun lenkkipolun varrella olevan kojun takana olevaa paskaa poskeensa. Vielä parran pestyänikin henki haisi ulosteelle. Menköön hiirenraatoa, hevosen kakkaa, papanoita, mitä vaan, kunhan jättäisi oman lajini jätökset rauhaan. Silläkin reitillä niitä on aivan varmasti enemmänkin, mutta miksi sen valinta kohdistuu juuri tiettyihin -- onneksi suht harvoin.

Asian hauskuus on siinä, että kun joku harmittelee minulle asiaa, osaan kyllä ottaa viileän asenteen viitaten koirien lajityypilliseen käyttäytymiseen, jne.

Aivan kuin eilisessä kokemuksessani ei olisi ollut tarpeeksi, tänään yllätin sen suussa ... en tiedä, mikä se oli. Karjaisin Erokselle ja se pudotti makupalan maahan, koska ei kyennyt suuren koon takia hotkaisemaan sitä. "Taljan" koosta päätellen se lienee ollut rotan raato.

Elämäni koira

Lotta oli ensimmäinen suursnautserini, siis elämäni koira. Lotalla oli tapana llalla nukkumaan käydessä ilmestyä makuuhuoneen ovelle, heti kun kaikki oli hiljentynyt. Jos olin hereillä, se kävi luonani "sanomassa hyvää yötä", nuoli hetken peiton lievettä. Jos nukuin (tai olin nukkuvani), se meni vaatteideni luo ja nuoli 10 sekunnin ajan hartaasti, tavallisesti housujeni lahjetta, kääntyi ympäri ja poistui. Kuulin vielä laverille nousemisen ja "petin tekemisen" äänet, koirien tapa pyöriä hetki paikallaan ennen makuulle käymistä.

Lilin eläessä vakuutin siitä usein: elämäni koira. Lilin luonteen kauneus ja tasapainoisuus herätti helposti huomiota koiraa tunemattomissakin ihmisissä. Lilissä yhdistyi vilkkaus, hyvähermoisuus ja fyysinen ja henkinen voima.

Marskin tullessa olin tiedollisesti ja kokemuksellisesti niin pitkällä, että saavutin tiettyjen toimintojen luotettavuudessa sellaisen tason, mitä minun on minkään koiran kanssa vaikea ylittää. Elämäni koira siis.

Eros on kohta puoli vuotta. Jo nyt näen siinä luonteen lujuuden ja fyysisen voiman, mitä yksikään aiempi koirani ei ole väläyttänyt niin nuoressä iässä. Eros on hyvin "iskunkestävä" ympäristön väistämättömille epämiellyttäville kokemuksille. Jos Eros osoittautuu terveeksi, kuten aiemmat, se saattaa olla elämäni koira.

23.10.08

Soturiksi syntynyt

Eros täyttää 5 päivän kuluttua puoli vuotta. Nuoresta iästään huolimatta pentu jaksaa jatkuvasti hämmästyttää luonteensa lujuudella. Luonnetestitermein Eroksen luonnetta kait kutsuttaisiin kovaksi. Kun maailma kolhii, Eros tietenkin väistää, mutta uhohtaa epämiellyttävän kokemuksen samantien.

Eros on hyvin nopea ja ketterä. Se, mikä pistää silmään, on Eroksen kyky tehdä nopeita suunnan muutoksia kovassa vauhdissa.

Välillä Eroksen touhuja katsellessa ihan unohtaa sen iän ... ei vielä puolta vuottakaan.

Vakaa, täyden suun puruote...

10.10.08

26.9.08

Ohitukset

Eroksen lähellä pysyminen on jo niin hyvällä mallilla, että olen
aloittanut vastaan tulevien ohitukset poistumatta väylältä ja
molempien koirien ollessa kytkemättä ohituksen aikana.

Koirat liikkuvat tilanteessa tyypillisesti hieman edelläni. Kun
vastaantulija lähestyy, odotan hetkeä, jolloin Eros tekee henkilöstä
havainnon. Samalla kun Eroksen pään kääntyminen vastaantulijan suuntaa alkaa, sanon "pysytään lähellä". Koirat tulevat rinnalleni ja alan niiden vuorottaisen syöttämisen. Seuraavaksi annan vihjeen Eroksen kääntäessä päänsä havainnonteon jälkeen takaisin minua kohti, sitten ensimmäisen minua kohti suunnatun askeleen jälkeen, jne. Ennen kuin Eros täyttää puolta vuotta, se tulee tilanteessa "automaattisesti" rinnalleni ilman mitään lisävihjettä minulta.

> Luoksetulo / ympäristökoulutus (6.11.2010)

Riisenin elämää

Eilen se tapahtui, mitä olin yrittänyt lämpimämpien kelien vallitessa
saada aikaiseksi. Tulimme järven rantaa, koirat säntäilivät
rantavedessä, tempaisin maasta oksan pätkän ja heitin järveen
toiveenani, että Eros yrittäisi noutaa sen. Keppi lensi "liian"
syvälle, mutta Eros haki sen -- uimalla! Ja teki sen vielä toisenkin
kerran välittämättä Marskin seurasta.







Videopätkä on kuvattu vähän myöhemmin toiselta uintireissulta 7.10.2008

25.9.08

Hätä keinot keksii

Paikallinen koirien ruokakauppa nosti palkkioina käyttämäni perusravinnon hintaa kertaheitolla 28%. Tavaran sisäänostohinta lienee euron paikkeilla kilo. Se myytiin ulos hintaan €2,80. Hintaa siis
lisää 28%. Minä en suostunut maksamaan enää sellaista summaa, koska aikaisempikin hinta oli minusta ylihinnoiteltu. Piti siis keksiä uusia makupaloja koulutusta varten.

Ratkaisu löytyi lähempää kuin olin odottanut. Käytän yhtenä perusravintona possun kylkirimpsuja. Rimpsujen rustopäästä kudoksia voi leikata vallan hyvin Fiskarsin saksilla, ja kun sen teho loppuu, käytän saman firman kalasaksia, millä pystyy pienimään sopivan
kokoisiksi hieman sokeria isommat luunpalatkin.

Tänään laitoin pilkkomani vajaa 400g käyttämääni makupalarasiaa isompaan astiaan ja levitin päälle pellavasiemenrouhetta ja merileväjauhetta. Ne imivät palasista sopivasti ylimääräisen kosteuden itseensä, ja palasten käsittely oli nyt paljon miellyttävämpää.

16.9.08

Ruuvi kiristyy

Tein tänään ensimmäisen "market-treenin" Eroksen kanssa. Se tarkoittaa paikallisen lähikaupan edustalla pyörimistä pentu kytkemättömänä.

Harjoitus on minusta kouluttajalle erinomaista koulutusta monissa
koulutuksen perusasioissa. Se opettaa pitämään yllä suurta
vahvistetiheyttä - mikä ei tarkoita vain makupaloja - ja ennakoimaan
tilanteita, ylipäätänsä tekemään koulutuspäätöksiä NOPEASTI, kun
ennakoimattomia asioita tapahtuu 360 astetta ympärillämme. Virheitä ei
saa tapahtua, eikä niitä ensimmäisellä kerralla tapahtunutkaan.

Homman juju on minusta siinä, että pentu on aiemmin oppinut, että se
ohjaa kouluttaa omalla toiminnallaan, ja tässä pelissä edetään
vähitellen yhä suurempaan herkkyyteen. Pennun täydellinen
keskittyminen kouluttajaansa on pelin henki, mutta sitä ei saavuteta
hetkessä.

Yksinkertainen on kaunista

Eros on nyt noin 4,5 kk. En ole koskaan aiemmin saanut niin helposti,
niin hyvää sivulletuloa aikaiseksi, niin nuoren pennun kanssa.
Sivulletulo on saatu aikaiseksi samalla tavalla, kuin opin toimimaan
Marskin kanssa.

Kun Eroksen seuraamisen määrä -- se kuinka tiheään Eros kykeni
tulemaan tiettylle alueelle vasemmalla puolellani ollessani liikkeessä
-- oli riittävä, aloin vahvistamisen jälkeen olla paikoillani. Eroksen
pienikin lähestyminen sai aluksi liikkeeni taas aikaiseksi. Ensin
lähdin liikkeelle noin 90 asteen kulmassa Eroksen lähestymiseen
nähden, vähitellen yhä jyrkemmin. Samalla kun kulma muuttui
jyrkemmäksi ja antaessani Eroksen tulla yhä lähemmäs, sen takapää
lähti aiemman oppimisen seurauksena kääntymään minusta katsoen
vasemmalle etupään pysyessä lähes paikoillaan. Kun takapää lähti
kääntymään, minä lähdin etenemään. Tämän jälkeen odotin, että takapää kääntyi vähitellen yhä enemmän, ennenkuin merkitsin toiminnan liikkeelle lähtemiselläni.

Nyt Eros kykenee kääntymään käytännössä kokonaan, minkä merkitsen askeleella tai kahdella eteenpäin. Askeleet varmistavat, että perusasento on oikea, ja ne on helppo häivyttää.

Sanoja ei ole vielä lainkaan käytetty. Pysyähtymiseni toimii vihjeenä
sivulletulolle, jos Eros ei ole vierelläni. Jos pysähdyn Eroksen
seuraamisen aikana, se taas on vihje istumiselle.

Tämä on pennun käytännön taidon ohella ollut itselleni erinomaista
harjoittelua oman toimintani ajoittamisessa suhteessa tiettyihin
pennun reaktioihin. Menestykseni on ollut riippuvaista toimintani
ajoituksesta ja että pennun toiminta on ositettu riittävän pieniin
yksiköihin (kriteeri).

11.9.08

Suuri harppaus

Eroksen ja ympäristön suhteessa on tapahtunut lyhyen ajan sisällä
suuria harppauksia. Se on yhä neutraalimpi ihmisille ja koirille. Sen
heikko kohta on aivan pienet lapset, jotka ovat vielä aika
vastustamattomia. Voin tosin lähimmilläni olla noin 5m etäisyydellä
lapsista, mutta minulla ei ole silloin yhtään mahdollisuuksia
virheisiin. Tänään olin Eroksen kanssa 5m etäisyydellä miehestä ja
kiihkeästi käyttäytyvästä 6 kk vanhasta suurschnauzeriuroksesta.
Eroksen käyttäytyminen oli niitä kohtaan täysin neutraalia.

Hyvän kehityksen takia, uskon, että Eros saattaa ennen kuun loppua,
jolloin se täyttää 5 kk, olla lähes yhtä ympäristövarma kuin Marski on
tällä hetkellä, mutta se nähdään tietysti varmasti vasta sitten.
Lähiakoina aloitan paikallaolon järjestelmällisen koulutuksen.

Yllätys!

Olin jo muutamia päiviä sitten laittanut asian merkille, mutta ne
olivat vielä niin huteria yrityksiä, että en voinut olla varma
asiasta. Tänään se tapahtui selkeämmin ja useita kertoja. Eivät
Eroksen koivennostamiset vielä "tyylipuhtaita" olleet, mutta ei niistä
voinut erehtyäkään. Eroksella on nyt ikää vajaa 4,5 kk.

3.9.08

16 viikkoa on monessa mielessä merkityksellinen ikä pennun elämässä. Silloin alkaa hampaiden vaihtuminen ja pennun joskus kiusallinen hampaiden käyttö lakkaa. Silloin pättyy myös pennun oppimisen kannalta kaikkein vastaanottavaisin aikausi, luovutuksen jälkeiset kaksi ensimmäistä kuukautta.

Eroksen kohdalla 16 viiikkoa näytti muodostavan myös rajapyykin Eroksen ja muun ympäristön suhteissa. Olin 8 viikkoisesta alkaen massiivisesti vahvistanut sen itseeni suuntautuvaa toimintaa, mutta vasta noin 16 viikon iässä näin sitä, mitä olin koko ajan odottanut: Eros reagoi yhä herkemmin toimintani muutoksiin. Sen kanssa toimiessa oli nyt jotain samaa kuin Marskin kanssa. Olin ennen 16 viikkoa epäillyt, mahtaako Eroksesta koskaan tulla yhtä ympäristövarma ja herkkä viesteilleni, mitä Marski on. Nyt uskon, että saavutamme sen Eroksen sukukypsyyteen mennessä, aivan kuten Marskinkin kanssa. Näyttää, että suunnilleen 4 kk - 8 kk muodostaa koiran ympäristökoulutuksen kannalta hyvin merkityksellisen ajanjakson. Sukukypsyyteen mennessä Eroksen käyttäytymisessä on todennäköisesti tapahtunut peruuttamaton muutos, mikä säilyy, vaikka en enää pyri toimintaa mitenkään pitämään yllä.

Yleistyminen

Laskeutuessani portaita Eroksen kanssa *pysähdyn* joka välitasanteella tarkasti portaiden yläpäähän aivan reunalle. Eroksen istahtaessa käteni heilahtaa paikkaan, missä Eroksen kirsun tulisi sijaita, ja antaa makupalan. En välitä, mihin kohtaan Eros istahtaa aloittaakseni makupalan antamisen. Vähitellen Eros on alkanut istua yhä lähempänä ihannepaikkaa. Portaat saavat aikaiseksi sen, että voin antaa makupalan edestä käsin, ilman että Eros siirtyy liiaksi eteen.

Kun tänään iltapäivällä vein koiria ulos ja laskin Eroksenkin irti, kävelin eteenpäin samalla tekstiviestiä lukien koirien mennessä hieman edelläni. *Pysähdyin* äkisti vastatakseni tekstiviestiin, jolloin Eros samalla tuli vierelleni ja asettui ihan kelpo perusasentoon. En tiennyt uskoako, mitä mieleeni tuli, ja kävelin vähän matkaa eteenpäin. Eros meni edelleni ja kun pysähdyin, se kääntyi ympäri ja asettui taas etukautta vierelleni iha yhtä
hyvään perusasentoon kuin hetkeä aiemmin.

20.8.08

Perustaidot-koulutuskurssi koirille Tampereella 1.9.-30.9.2008

Järjestän kuukauden mittaisen kurssin koirakoulutuksen perustaidoista
Tampereen Peltolammilla 1.9.-30.9.2008

Kurssi on tarkoitettu yli 4 kk vanhoille koirille.

Kurssilla läpikäytävät toiminnat:

- perusasennot ja niiden erottelu
- seuraaminen
- luoksetulo
- sivulletulo
- noutaminen
- paikallaolo

Toimintojen koulutuksen päähuomio on arjen tarpeissa ja
*luotettavassa* toiminnassa sekä *oppimisen perusperiaatteiden
soveltamisessa* em. toiminnoissa.

Osallistujat oppivat jakamaan toiminnat osakokonaisuuksiksi,
jaksottamaan koulutusta ja tarkkailemaan menestyksen määrää ja
vahvistetiheyttä, mihin koulutuksessa etenemisen päätöksenteko isolta
osaltaan perustuu. Osallistujat oppivat myös liittämään vihjeen
toimintaan ja ymmärtämään siedättämisen merkityksen ja miten se
huomioidaan jokaisena hetkenä koiran oppimisprosessissa.

Kyse ei ole kilpailukoulutus- eikä ongelmakoulutuskurssista, mikä ei
sulje kuitenkaan pois tarvittaessa niihin liittyvien kysymysten
yksilöllistä käsittelyä.

Kurssin laajuus on mahdollista valita kolmesta vaihtoehdosta (1 krt = 45 min):
5 krt / €50
10 krt / €90
15 krt / €130

Koulutus kurssilla tapahtuu yksilöllisesti. Osallistujat voivat valita
omat kurssiajankohtansa sopimuksen mukaan klo 10-20 väliseltä ajalta
viikon jokaisena päivänä.

Veli-Matti Ahonen
...ja Eros v Lindelbrunn ja Gigabit Data Protector, 4 kk ja 5 v vanhat
suursnautseriurokset, jotka osallistuvat kurssille demokoirien
ominaisuudessa.

Tiedustelut: vmahonen ÄT gmail PISTE com

(Tätä ilmoitusta saa levittää.)

14.8.08

Eroksen puumerkki

Unohdin viime yönä Nokiani lattialle. Eros löysi sen -- ja lopun varmaan arvaattekin. Laitteen laadusta kertoo jotain se, että kyllä siihen muutama Eroksen puumerkki tuli, mutta ihmeen vähän se kuitenkin kärsi. Kuoret E61:ssä on metallia ja näytön lasi erittäin kovaa materiaalia, mikä ei rikkoutunut vaikka kovin puru kohdistui siihen.


Bussiajelulla

Bussimatkoilla pennun kanssa on vähitellen kehittynyt oma paikallaolopelinsä, mikä lähti liikkeelle siitä, että pentu sai makupalan jokaisesta istumisesta bussissa. Vähitellen makupalan ehtoja kertyi enemmän. Pennun oli istumisen sijasta käytävä makuulle, minkä yhteydessä se oppi myös tietyn käsimerkin. Pian pelkkä makuulle käyminen ei enää riittänyt, vaan edellytyksenä oli makuulla lattiaan luotu katse. Maahan luodun katseen oli alunperin eri paikassa Erokselle kouluttanut ystäväni. Seuraavaksi makupala oli mahdollista saada pysähtymismerkin kuuluessa tai bussin keskiovien auetessa. Kun keskiovi on auki, makupalabaari on koko sen ajan auki ja pentu saa vahvisteita jatkuvana virtana, kunhan pysyy aloillaan.

12.8.08

Hihnassa liikkumisen koulutus

"Mukana pysyminen" on nyt sillä tasolla ja poika sen verran kasvanut, että hihnakäyttäytymisen koulutus aloitettiin tänään.

Eros tarjoaa rinnalla kulkemista jo satoja metrejä. Kun jokin saa Eroksen menemään hihnan ulottumattomiin, hihnan pää putoaa asvaltille ja pysähdyn. Eroksen toiminnan suuntautuessa minuun (pään kääntyminen) annan luoksetulomerkin (pitkä vihellys) ja palkitsen pennun saapuessa luokseni. Poimin samalla hihnan maasta, ja matka jatkuu. Vähitellen pentu alkaa vältellä hihnan putoamista ja reagoi putoamiseen välittömällä reaktiolla, mikä kohdistuu minuun.

Mikä ajoitus!

Eros täytti tänään 15 viikkoa, ja, aivan kuten Marskinkin kohdalla,
noin viikko ennen 16 viikkoa, sen leukojen käytössä on tapahtunut
jyrkkä muutos aivan viime päivien aikana. Iholle kohdistuneet otteet
ovat jo viikkoja sitten vähentyneet minimiin, mutta nyt myös lahkeet saavat olla lähes kokonaan rauhassa. Niiden, joiden vain vähän aikaa sitten täytyi huutaa minulle "Pelasta minut!", on ehkä vaikea uskoa asiaa, mutta niin se vain on.

Sisäsiisti poika ei vielä ole, mutta ehkä siinäkin vähitellen
edistymme saatuani asiasta sapiskaa. Kyllähän minä sen kaiken tiesin, milloin pennun pitää päästä tarpeilleen, mutta laiska kun on -- ja silloin tarvitaan sopivasti ystävällistä ahdistelua.

Muutamia päiviä sitten Erokselta irtosi edestä ensimmäinen hammas, ja uuden pää jo pilkistää sen paikalla.

22.7.08

Arjen positiivista (ja vähän negatiivistakin) vahvistamista

Eros hallitsee tietyllä tasolla tiettyjä hyvin yksinkertaisia toimintoja. Se koskettaa kepin kärkeä ja "torjuu" istuessaan tai maatessaan makupalan vajaan sekunnin ajan, sen verran että huomaan, että se ei liikahda makupalaa kohti, mitä vahvistan. Teen harjoitusta paljon olohuoneen ja keittiön oviaukossa "esteenä" olevan kirkkaan pleksin yhteydessä.

Uloslähdettäessä Eros istahtaa saadakseen oven auki. Näin teemme yhä useammin kaikkien suljettujen ovien kanssa. Pentu tarjoaa istumista, teen kahvan kääntöliikkeen ja avaan oven raolleen, ja jos pentu ei liikahda ovea kohti, avaan vielä sen verran että pentu mahtuu jo menemään.

Eros siirtyy edelläni käytävään. Tulen perässä ja palkitsen sen makupalalla, ennen kuin lähdemme laskeutumaan portaita. Välitasanteilla pysähdyn ja annan muutaman makupalan. Jos Eros lähtee ennen minua laskeutumaan portaita, odotan että se palaa takaisin.





Sisällä ollessa Eros saattaa joissain tilanteissa tarttua esimerkiksi vaatteisiini tai johonkin muuhun sellaiseen leuoillaan, mikä voi mennä rikki, jos leukojen käyttö saa jatkua. Otan pentua pannasta kiinni ja pidän sitä paikoillaan siten, että vetoliike poistuu. Kun pentu irrottaa otteensa, irrotan otteeni pannasta, ja annan heti pennulle uuden mahdollisuuden. Jos Eros tarttuu, sama toistuu.

Kunhan Eros tajuaa, että se kykenee jo pääsemään laverille, alan opettaa tuon tärkeän paikan merkitystä. Se on vähän myöhemmin Erokselle avain lukemattomiin mukaviin asioihin. Laverin yhteydessä opetan myös osoittamisen. Kun Eros tarjoaa laverille menemistä riittävällä tasolla liitän toiminnan yhteyteen osoittamisen (ja sen jälkeen vielä sanallisen vihjeen). Osoitan Erosta ja osoitan laveria. Kun Eros on laverilla, osoitan Erosta ja osoitan pois laverilta.

Kun lasken ruokakuppia, liikkeeni pysähtyy, jos pentu liikahtaa laskeutuvaa kuppia kohti. Kun Eros on paikoillaan, liike jatkuu, ja lopulta Eros saa ruokansa.

Pentua hihnasta irrottaessani pidän sitä pannasta kiinni ja tarjoan samalla nyrkissä olevan makupalan. Pennun istahtaminen saa aikaiseksi nyrkin avautumisen ja pannasta otteen irrottamisen.

Kun lasken Eroksen ulkona sylistäni ja Marski menee edellä, Eroksen jalat alkavat kauhoa hurjasti. Pysäytän silloin toimintani ja odotan Eroksen jalkojen liikkeen lakkaamista. Kun Eros roikkuu käsieni varassa rentona, maahan laskemiseni jatkuu.

Eroksen lähellä pysymisessä ja luoksetulossa on lähdetty liikkeelle. Olen vajaan viikon pitänyt ruokaa jo mukanani ulkoreissuilla. Pääsääntöisesti Eros kontrolloi käyttäytymistäni, makupalan antoa, omalla toiminnallaan. Kun Eroksen toiminta suuntautuu minua kohti, se saa makupalan. Tämä tärkeä koulutus on vasta alkuvaiheessaan, mutta kuukauden sisällä leikki muuttuu vakavammaksi. Alan vähitellen yhä tiukemmin vaatia tiettyä käyttäytymistä. Lapset ovat tässä koulutuksessa todennäköisesti kova pala. Kasvattaja on hyvin sosiaalistanut pennut pienille lapsille, ja se näkyy Eroksen käyttäytymisessä. Pienten lasten pelkkä ääntely herättää siinä voimakkaan lähestymisreaktion. Eros on aina hyvin luottavainen lasten seurassa.

9.7.08

Sammuttaminen

Erokselle kehittyi tulonsa jälkeen nopeasti tapa haukkua hillittömästi rappukäytävään mentäessä, ja varsinkin jos Marski sattui lähtemään yhtäaikaa ulos.

Ensimmäinen toimenpide oli välttää molempien koirien viemistä ulos yhtäaikaa. Eroksen käytävässä haukkumista se hillitsi, mutta ei juuri tuonut muutosta lähtötilanteen kiihtymiseen. Kiihtymisen takia ehkä viivästytän hieman ovipelin aloitusajankohtaa.

Seuraava toimepide oli avata tai sulkea ulko-ovi vailla yhteyttä uloslähtemiseen. Aina kun kuljin eteisen läpi, avasin tai suljin oven. Kun avaan oven, Eros yleensä tunkee itsensä käytävään, mutta tulee kyllä hetken kuluttua takaisin. Kun se tulee takaisin, minä suljen oven, ja avaan kohta uudelleen. Haluan nähdä tilanteen, missä Eros ei enää piittaa avaamisesta. Käytävässä portaita ei lähdetä laskeutumaan ennen kuin pentu on rentoutunut. Sama välitasanteilla.

Kyllä se siitä...

Toiminta muuttuu

Eroksen pentupuremisen muutos näkyy erityisesti aamulla. Se tarjoaa yhä enemmän vaihtoehtoisia tapoja "keskustella", sen sijaan että kävisi heti jalkoihini kiinni kuin sika limppuun.

Ensimmäisenä muutos näkyi jalkaterieni kohdalla. Vieressä olevaa lahjetta purtiin, mutta jalkaterää alettiin vältellä. Koska pehmeitä kudoksia on jalkaterässä hyvin vähän, kipukynnykseni ylittyi nopeammin. Annoin palautteen pennulle spontaanilla älähdykselläni ja osasin aina pitää ruumiinosani paikallaan. Usein sen jälkeen tarjosin uutta mahdollisuutta heti uudestaan. Yhä useammin Eros alkoi tarttua riittävän pehmeällä otteella tai se käytti vaihtoehtoista toimintaa nuolaisua.

Eroksen puruvoima on kasvanut. Se roikkuu vanhoista sukista punomassani köydessä kaikkien jakojen roikkuessa ilmassa. Olen lisännyt toiminnan yhteyrteen häiriöitä: peitän Eroksen silmät, koskettelen ja taputtelen sitä jokapuolelle, siirtelen samanaikaisesti lattialla rämiseviä esineitä. Jos läpsin Erosta kuonolle solmusukalla, se innostuu oikein kunnolla. Haluan opettaa sille pian kohten vaihdon, mutta sitä ennen tyydyn vain puruun, missä häiriöiden lisäämisen osalta paras on vielä edessä.

Kepinkosketus on hyvällä mallilla. Eros tekee moitteettomasti 5 jaksoa. Kepin etäisyys on nyt sellainen, että Eroksen on otettava vähintään yksi askel keppiä kohti ja kosketus alkaa aina heti palkitsemisen jälkeen. Voin myös käyttää makupaloja häiriöinä. Pidän niitä avoimella kämmenellä lähempänä Erosta kuin kepin kärki on. Eros hylkää makupalat yhä varmemmin. Se on koulutuksen aikana myös aivan hiljaa, vaikka koulutusperiodia aloittaessani saattaakin voimakkaasti äännellä.



Kun kosketus on kunnossa, on mahdollista kouluttaa erottelu, jolloin esimerkiksi vain tietyn sävyisen kepin koskettaminen saa aikaiseksi vahvisteen. Oppiminen on saatu aikaiseksi poistamalla oikea vaihtoehto väärän valinnan seurauksena eli tässä tapauksessa koko keppi on viety selän taakse ja odotettu muutama sekunti ennen uutta yritystä. Samanaikaisesti on huolehdittu, että kokonaismenestyksen määrä on pidetty korkeana (vähintään 80%). Tämä koulutusperiaate soveltuu esimerkiksi hajujen erottelukoulutukseen. Esimerkkivideolla "Marski", Gigabit Data Protector:



Ulkona liikuttaessa Eros pysyttelee jalkojeni tuntumassa usein lahkeita tavoitellen. Se voi joskus olla vähän rasittavaa, kun pentu vahtii jokaista liikettäni - liike on tärkeä! - mutta koetan ajatella positiivisesti: Samalla kun se tapahtuu, se on pois muualle ympäristöön kohdistuvasta kokemusmaailmasta, ja sen vaa'an täytyy olla vahvasti minun hallitsemien vahvisteiden hallinnassa.

4.7.08

Pentupuru



Eros on leukojen käytöltään tähän astisista riiseneistäni aika poikkeava. Sille pureminen, voimakas sellainen, on aika yksipuolinen tapa olla sosiaalisessa vuorovaikutuksessa ihmisten kanssa. Kasvattaja on tehnyt pohjatyönsä hyvin.

Tehokkaaksi keinoksi suunnata leukojen käyttöä sopivampiin kohteisiin ja toimia ihmisen kanssa muullakin tavalla kuin puremalla on osoittautunut se, että siirryn sopivasti pennun leukojen ulottumattomiin shown alkaessa.

Pentu on vielä niin pieni, ettei se pääse sänkyyn. Sijoitun sängyllä siten, että pentu ei aivan yllä tavoittamaan hampaillaan minua. Kun se hetken inistyään laskeutuu takaisin lattialle, annan sille fyysisen kontaktini. Jos Eros silloin tarttuu hampaillaan käteeni tai ranteeseeni, vetäydyn heti sen ulottumattomiin. Se yrittää tietysti taas tavoitella minua sieltä, minne se ei yllä, ja kun se laskeutuu alas ja istuutuu, se saa mitä se juuri äsken yritti tavoitella.

28.6.08

Keittiökoulutus, oppitunti 1

Tänään se, mitä olin miettinyt, täytyi sitten laittaa alulle: Eroksen
"keittiökoulutus".

Illan viimeinen lenkki oli ilmeisesti mennyt vähän "yli", ja meno oli
sen jälkeen sisällä sen mukaista. Laitoin keittiön ja olohuoneen
oviaukon kynnyskohtaan noin 25 cm korkean kirkkaan pleksilevyn ja
asetuin oviaukkoon levyn kohdalle siten, että pennulla ei ollut
mahdollista tulla toiselle puolelle. Se yritti aikansa aina jostain
raosta, minkä tein turhaksii siirtämällä jonkin kehon osani yrityksen
tielle. Lopulta Eros luovutti ja asettui lepäämään ja nukahti kohta.

27.6.08

Hän on täällä tänään!

"Kommelluksien" kautta - kalliiden sellaisten - vihdoin perillä kotona Eroksen kanssa.

Jos matka Dimbachista, Etelä-Saksan Phalzen Wald -metsäalueen pienestä kylästä jotain todisti, niin sen, että Eros on sopeutumiskykyinen tapaus. Hiljaisen kylän olosuhteista yhden Euroopan suurimman lentoterminaalin tunnelmaan on melkoinen. Eros suoriutui siten, että enempää en olisi voinut toivoa.



Yöllä ja tänään aamulla tein sitten ensimmäiset noin 10 minuutin "vaellukset". Pentu pysyttelee hyvin lähelläni. Pidän itseni koko ajan hitaassa liikkeessä riippumatta pennun käytöksestä; siinä kaikki toistaiseksi.

6.6.08

Menolippu on ostettu. Saksaan lähdetään 24.6.