Elämäni koira

Lotta oli ensimmäinen suursnautserini, siis elämäni koira. Lotalla oli tapana llalla nukkumaan käydessä ilmestyä makuuhuoneen ovelle, heti kun kaikki oli hiljentynyt. Jos olin hereillä, se kävi luonani "sanomassa hyvää yötä", nuoli hetken peiton lievettä. Jos nukuin (tai olin nukkuvani), se meni vaatteideni luo ja nuoli 10 sekunnin ajan hartaasti, tavallisesti housujeni lahjetta, kääntyi ympäri ja poistui. Kuulin vielä laverille nousemisen ja "petin tekemisen" äänet, koirien tapa pyöriä hetki paikallaan ennen makuulle käymistä.

Lilin eläessä vakuutin siitä usein: elämäni koira. Lilin luonteen kauneus ja tasapainoisuus herätti helposti huomiota koiraa tunemattomissakin ihmisissä. Lilissä yhdistyi vilkkaus, hyvähermoisuus ja fyysinen ja henkinen voima.

Marskin tullessa olin tiedollisesti ja kokemuksellisesti niin pitkällä, että saavutin tiettyjen toimintojen luotettavuudessa sellaisen tason, mitä minun on minkään koiran kanssa vaikea ylittää. Elämäni koira siis.

Eros on kohta puoli vuotta. Jo nyt näen siinä luonteen lujuuden ja fyysisen voiman, mitä yksikään aiempi koirani ei ole väläyttänyt niin nuoressä iässä. Eros on hyvin "iskunkestävä" ympäristön väistämättömille epämiellyttäville kokemuksille. Jos Eros osoittautuu terveeksi, kuten aiemmat, se saattaa olla elämäni koira.