25.9.08

Hätä keinot keksii

Paikallinen koirien ruokakauppa nosti palkkioina käyttämäni perusravinnon hintaa kertaheitolla 28%. Tavaran sisäänostohinta lienee euron paikkeilla kilo. Se myytiin ulos hintaan €2,80. Hintaa siis
lisää 28%. Minä en suostunut maksamaan enää sellaista summaa, koska aikaisempikin hinta oli minusta ylihinnoiteltu. Piti siis keksiä uusia makupaloja koulutusta varten.

Ratkaisu löytyi lähempää kuin olin odottanut. Käytän yhtenä perusravintona possun kylkirimpsuja. Rimpsujen rustopäästä kudoksia voi leikata vallan hyvin Fiskarsin saksilla, ja kun sen teho loppuu, käytän saman firman kalasaksia, millä pystyy pienimään sopivan
kokoisiksi hieman sokeria isommat luunpalatkin.

Tänään laitoin pilkkomani vajaa 400g käyttämääni makupalarasiaa isompaan astiaan ja levitin päälle pellavasiemenrouhetta ja merileväjauhetta. Ne imivät palasista sopivasti ylimääräisen kosteuden itseensä, ja palasten käsittely oli nyt paljon miellyttävämpää.

2 kommenttia:

Dogwit kirjoitti...

Mitähän sää olet syöttänyt jos noin halvalla kilohinnalla olet ostanut safkaa?
Ei meinaan ole koiranruokien sisäänostohinnatkaan aina mitään herkkua.

Siis mitä noi sanomasi uudet herkut oli? Kuulosti aikasta mielenkiintoiselta...

vma kirjoitti...

Pilkon siis possun kylkirimpsuja, grilluita, kylkiluita, ... miksi niitä nyt sanotaankaan.

Kanan- tai broilerin kaulat ovat siipikarjateollisuuden jätettä. Minä maksoin muutama vuosi sitten noin euron kilo syöttäessäni Marskia niillä. Samasta paikasta, mistä ostin kaulat, ostettiin siihen aikaan sama tuote em. myyntipaikkaan. Kilohinta ulomyytäessä oli 2,5 € paikkeilla.

Nyt kilohinnat ovat sellaisella tasolla, että en edes ajattele sellaista ruokaa koirilleni, kun broilerin koivista esimerkiksi maksoin juuri Lidlistä 1,49 €/kg (normaali kilohinta tällä hetkellä 2,09). Pesen marinadit huolellisesti pois (öljyä, suolaa, mausteita), enkä ole huomannut, että koirat esimerkiksi joisivat sen enemåää kuin normaalisti. Ruokaa saa myös aivan ilmaiseksi, kun näkee vähän enemmän vaivaa, mutta niistä lähteistä ei tietenkään kannata täällä huudella. :-))