30.11.10

Kissan kohtaaminen elokuulta

Palailin elokuun lopulla yhdeltä tavalliselta koirien ulkoilutuslenkiltä. Olin juuri ylittänyt tien ja saavuin tuttuun koulun puistoon, kun huomasin, että reitillämme makoili kissa. Se sattui vain olemaan liian tarkasti paikassa, mistä Eros oli lukuisia kertoja sännännyt jäniksen perään. Jänikset lymyilivät usein ojaa reunustavassa heinikossa ja lähtivät pakoon Eroksen osuessa lähellä.

Eros on utelias mutta riittävän neutraali kissoja kohtaan, vaikka en sitä asiassa mitenkään sen kummemmin ole koulutellut (> Eros ja kissa 28.6.2010). Tässä tapauksessa en kuitenkaan uskaltanut luottaa liikaa.



Ohitettuamme kissan annoin Eroksen olla vapaammin, ja ehdin jo vähän huolestua, menetetäänkö peli aivan kalkkiviivoilla.

Ei kommentteja: